Terttu Turunen lähetti Juvan Lehdelle kuvan muhkeista tomaateista ja kertoo, että ”tomaattini kasvoivat tämmöisiksi.

Pelit on ollut suomalaisen pelikulttuurin puolestapuhuja, tienraivaaja ja edelläkävijä jo yli 20 vuoden ajan. Vaikka ajat, niin kuin myös pelit ja pelaajat muuttuvat, yksi asia pysyy: pelaamisen tuoma.

Myrsky saattaa vielä voimistua Meksikonlahdella. Yhdysvaltain eteläisiä osavaltioita lähestyvä Sally-hurrikaani on.

Toots and the Maytals -yhtyeen nokkamies menehtyi sairauteen. Laulaja-lauluntekijä Frederick ”Toots” Hibbert on kuollut.

Mikko Koivu jäi ilman jatkosopimusta Minnesota Wildissä.

– Jääkiekkoilija Mikko Koivun pitkä ajanjakso NHL-seura Minnesota Wildissä päättyy. urheilu 18.9.2020 klo 23.19 Seuran GM Bill.

Who Is Stig Aiemmin klubina tunnetun Alakulttuuritalon toiminta saa nyt jatkoa, kun Taiken korona-apurahan saattelemana yksi AKT:n perustajajäsenistä Juha Pitkänen alias DJ Juha Dallas aloittaa musiikin julkaisem. Klamydialta peruuntui noin 50 keikkaa koronan takia.Tämän syksyn Vain Elämää -kaudella tullaan näkemään Ressu Redford, Reino Nordin, Herra Ylppö, Mariska, Vesku Jokinen, Arja Koriseva, Jannika B ja St. Italialainen Polenta Polenta on italialainen maissimannaryyni ja

Warkauden Lehden uudet verkkosivut julkaistaan tänään tiistaina. Verkkopalvelun uudistus tuo tullessaan paljon parannusta entiseen – varsinkin, jos lukija käyttää älypuhelinta tai tablettia.

Tiedelehti Scientific American kertoo päättäneensä kertoa, kenet se haluaisi tulla valituksi Yhdysvaltain seuraavaksi.

Lawn Näyttelijä Naya Riveran, 33, kuolinsyy julki – Glee-sarjasta tuttu näyttelijä hukkui 8. heinäkuuta Los Angelesin lähettyvillä sijaitsevalla Piru-järvellä. Nyt Naya Riveran. Roteva Mies Yhdysvaltain avointen finaalissa käytiin hurja taistelu, jossa ennakosuosikki Dominic Thiem nousi kahden erän takaa voittoon Alexander Zvereviä vastaan. Maailmanlistan kolmonen Thiem kukisti tiukassa. Kuuma Kesä Viime kesä

JavaScript tulee olla käytössä pystyäksesi näkemään sivun sisällön. Ole hyvä ja tarkista selaimesi asetuksista että.

”Professori Nordenskiöld lähtee matkalle 30 p:nä Kesäkuuta v. 1878 Tukholmista Trondhjemiin ja Tromsöhön. – Jokaisen, joka.

”Leivät on loppu ”, puheli puoliso aamupöydässä kauppalistaa tehdessään. Toinen puolisko luki perjantaisen Länskärin otsikkoa.

Yhdysvaltojen länsirannikolla riehuvissa maastopaloissa on kuollut elokuun puolivälin jälkeen ainakin 28 ihmistä, kertoo.

Eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Paula Risikko (kok) kaivoi juhlapuheensa jälkeen käsilaukustaan.

Viime viikonlopun kestäneessä huutokaupassa oli myynnissä yli tuhat artikkelia Bill Wymanin arkistoista. Rolling Stonesin.

Tuore tutkimus kartoitti poliisien kokemia väkivaltatilanteita. Tuija Pauhu Suomen vaarallisimmat maakunnat poliisille ovat.

Wifi Reititin Huawei julkisti huippupuhelimen ja järeitä vimpaimia. – Kiinalainen laitevalmistaja Huawei on julkaissut suuren määrän mobiililaitteita peruttua Mobile World Congressia korvanneessa. Huawei julkisti huippupuhelimen ja järeitä vimpaimia. – Kiinalainen laitevalmistaja Huawei on julkaissut suuren määrän mobiililaitteita peruttua Mobile World Congressia korvanneessa. Roteva Mies Yhdysvaltain avointen finaalissa käytiin hurja taistelu, jossa ennakosuosikki

Pelit – Pelit on ollut suomalaisen pelikulttuurin puolestapuhuja, tienraivaaja ja edelläkävijä jo yli 20 vuoden ajan. Vaikka ajat, niin kuin myös pelit ja pelaajat muuttuvat, yksi asia pysyy: pelaamisen tuoma.

Sillikuningas Airokalasta käytettiin suomeksi aikaisemmin uljasta nimeä ”sillikuningas”. Tällä nimellä se tunnetaan myös ruotsiksi, norjaksi ja tanskaksi. Sillikuninkaaksi kutsuttiin meillä myös toista kalalajia (Chimaera monstrosa), jonka nimi muissa eurooppalaisissa kielissä tarkoittaa merihiirtä, merikissaa tai rottakalaa. 7.9.2020  · This page was last edited on 7 September 2020, at 07:05. Files are available under